Rakas päiväkirja kiitos Teille

Näin tänään, antoisan mukava päivä kotisohvan nurkalta nähtynä!

Minä Jaana, kasvussa lähihoitajasta meitin Foibekartalalaisten hyvän valmentajan tsemppiopissa!

Harva läheisistäni uskois, että edessäni on tän viikon työvälineenä ns. Ipad, omassa persoonassaan! Onnekseni tapasin ja kohtasin Teidät rikastuttamaan hyvää elämääni tässä ja nyt. Ja voi, niin hyvin mielin.

Maanantaina, en vielä osannut aavistaa, kuinka jo keskellä viikkoa lähetän blogin härvelillä, jota ennen epäilin mun hyvän elämän kaveriksi…

Eipä siitä sen kummempia, siis tänään torstaina mieli on avoin ja vastaanottava. Oon etuoikeutettu tähän onnen jyvään.

Päiväni sisälsi yllättäviä haasteita, kartoitusviikon ehdoilla ja tuotti hyviä kohtaamisia. Palaute KARTANON SYDÄMEN TILOISSA loppupäivän kertaukseen takkatuvan ja Onni-koiran myötävaikutuksella toimi.

Tuo Foibekartanon sydän kokonaisuudessaan sykkii ja palvelee meitä kaikkia alueella vaikuttavia. Kaikki me ansaitaan parasta ja ollaan sen arvoisia! Siis tämän hyvän elämän.

Ja kun ei tartte toimittaa huomiseksi päivitettynä mitään YLEn raportoivaan tahtiin, säästän blogikokemukseni puutarhurin rouvan ja Herttuan pariskunnan kuulumisista ens kertaan, kaiketi huomiseen.

Sen verran raotan, että  Ulledulledof-blogi passaa luontotykkääjille tiedon jyväksi ja pariskunta Herttua kuvan kaa pihapiirissä toivotteli mut tervetulleeksi foibelaisiin.

Tää viikko on ollut mukava, rankkakin, mutta hyvän koskettava ja mieluinen elämys!

Saapas nähdä, kuinka mun kokelaan käy.

Kuinka vain, hyvät yöt! Ja lämpimin terveisin huomiseen,hyvät kotipiirin läheiset!

Ystävällisin ajatuksin hyvänelämänvalmentajien kokelas Jaana A. , Foibekartanon suojaisessa sylissä. Kohtaamani kotitalojen väki kumpuaa Peijaksen mäeltä kohti uusia ulottuvuuksia, EIKÄ SUOTTA!

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s