Hyvinvointivalmentajuus elämäntyönä

Olen hyvinvointivalmentaja niin työssäni kuin vapaa-ajallakin. Haluan kaikessa tekemisessäni edistää ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ennen kaikkea toivon voivani opettaa taitoja ja rohkeutta asettaa oma hyvinvointi etusijalle kiireisen ja vaativan elämän keskelle.
Olen liikunnallinen ihminen, joka rakastaa ohjaustyötä. Liikunta hoitaa mieltä, parantaa kärsivällisyyttä, itsevarmuutta ja luovuutta sekä kehittää sosiaalisia taitoja. Tärkeintä kuitenkin on se, että liikunta tuottaa iloa ja on elämyksellistä. Siksi minulle on hyvin tärkeää, että liikuntaohjauksiini mahtuu naurua. Monesti puhutaan mindfullnessista eli itseensä keskittymisestä ja pysähtymisestä hengittämään. Mindfullness on toki tärkeää, mutta itselleni on luontevampaa hakea flow-tilaa, jossa voin unohtaa itseni ja vain keskittyä liikkeeseen ja tekemiseen sekä parhaimmillaan kokea onnistumisen tunnetta. Vannetanssi-harrastuksessani parasta on juuri se, että voi unohtua musiikkiin ja vauhdin hurmokseen useaksi tunniksi. 

Hyvinvoinnin edistäjänä ja hyvän elämän mahdollistajana yksi tärkeä tehtäväni on luoda elämyksiä ja tuoda hyvän elämän kokemuksia ihmiselämään. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen tapahtuma, jonka aikana pystyn vaikuttamaan ihmiseen sekä tuottamaan mahdollisesti iloa ja innostusta. 

Uuden työn maailma on sellainen, jossa ei riitä yhden alan asiantuntijuus. Pitää olla moniosaaja ja kyetä tiimityöskentelyyn, jossa usean ihmisen ammattitaito kohtaa. Omia sosiaalisia taitoja on hiottava. Varsinaisen fysioterapiakoulutukseni rinnalle opettelen liikunta-alaa, mediataitoja, sosiologiaa, psykologiaa, taiteita ja kaikkia muitakin aloja, jotka voisivat edistää osaamistani ihmiskeskeisessä työssä.

Uuden työn maailmassa ei pärjää parhaiten se, joka suorittaa eniten. Uuden työn maailmassa pärjää se, joka osaa huolehtia itsestään, levätä ja irtautua vapaa-ajallaan. Voimavaroja voi löytää muista ihmisistä, eläimistä tai Suomen luonnosta. Palautunut ihminen on luova ja pystyy tuomaan uusia asioita yhteisöön. Haluan olla asiantuntija elämänhallinnassa ja hyvinvoinnissa sekä opettaa sitä muille. Hyvinvointivalmentajana olen opettaja, ja tehtäväni on muuttua lopuksi tarpeettomaksi.

Hyvinvointivalmentajan työssä ihminen kohdataan kokonaisena. Ei voi hoitaa ja harjoittaa kehoa ilman että hoitaa ja harjoittaa myös mieltä. Työni on myös kohdata ihmisiä vaikeina hetkinä, jolloin voi tarvita kuuntelijaa sekä apua elämänhallintaan ja rauhoittumiseen. Onnellisuus ei ole myöskään päämäärä vaan ainoastaan mahdollinen sivutuote. Tärkeintä on, että ihminen tulee kohdatuksi omana itsenään ja häntä kunnioitetaan oman elämänsä asiantuntijana. Yksilöllisyys, empaattisuus ja yhteiskunnallinen asiantuntijuus ovat avainasemassa.

Hyvinvointivalmentajan työ on asiakkaan kohtaamista kahden kesken ja ryhmässä. Omaa työtä on tärkeää tehdä näkyväksi kaikille. Siksi merkittävä osa työstä tapahtuu sosiaalisen median kautta tuottaen sisältöä, inspiroiden ja keskustellen. Huumori ja oma persoona saavat näkyä. Olenkin ollut tekemässä tiimissä urheilublogia, jonka tavoite oli innostaa lukijoita uusien liikuntalajien pariin. 

Paras työ on merkityksellinen työ, joka vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan. Joskus se merkitys on elämänhallinta ja joskus ihan vain puhdas ilo.
– Krisu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s