Mirja – hyvän elämän tarinoita mahdollistamassa

on

IMG_2017-07-28_10-44-54

Rakastan tarinoita ja satuja. Ihmisten elämäntarinat ovat kiinnostavia. Tarinoiden kautta tulee esille, mikä ihmiselle on ja on ollut tärkeää. Asiakastyössä on mielestäni tärkeää, että tarinat saavat tulla kuulluiksi, ja että tarinoita voi kertoa tavalla, joka tuntuu itsestä luontevalta. Joskus pitkästi, joskus lyhyesti, sanojen kanssa tai ilman.

Haluan nähdä kaunetta ja luoda kauneutta, esteettisiä elämyksiä. Käsillä tekeminen on minulle tapa elää, kertoa tarinoita, ”käsittää” ja käsitellä asioita. Erilaisten kädentaitojen ohjaaminen – käsillä tekemisen mahdollistaminen – on vahvuuteni ja lähellä sydäntäni. Myös leipomisessa esteettisyys on minulle tärkeää. On ihana tehdä kaunista syötävää – leipoa sämpylät vaikka perhosiksi. Ruoalla saa leikkiä, hyvällä tavalla.

Innostun myös uusista asioista: löysin itsestäni yllättäen pienen puutarhurin, parvekeviljelijän. Tomaatinkukkia pölyttäessäni, raakileita laskiessani ja kasvun ihmeitä seuratessani tunnen itseni onnelliseksi ja oloni rauhalliseksi.

Jokaisen tulisi saada tehdä asioita, jotka kokee tärkeäksi ja joissa voi tuntea onnistumisen iloa – mutta myös asioita, joissa voi oppia uutta ja löytää itsestä uusia puolia. Identiteetti rakentuu tekemisen ja toiminnan kautta. Ilo on tekemisessä tärkeää. Joskus tekemisen ilo syntyy itse toiminnasta, joskus toiminnan lopputuloksesta tai mahdollisesta tuotoksesta. Joskus iloa tuottaa eniten yhdessä tekeminen.

Haluan olla tekemässä yhdessä hyvän elämän tarinoita.

 

IMG_2017-07-30_11-16-45

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s